Tämä on se toinen blogi, mikä piti jo sunnuntaina kirjottaa mutta väsymys voitti. Alkaa sarjassamme Hannan muistelmat...

Vaarin hautajaiset oli sunnuntaina. Me lähettiin Henun ja Pinjan kanssa aikasee leiriltä, että ehittiin. Kamalasti jännitti. Kerrankin oltiin kuitenki ajoissa. Terhin kanssa jaettiin ohjelmalehtisiä kirkon ovella. Se oli kamalaa. Kaikki ne ihmiset otti osaa ja vähän välii meinas alkaa itkettää. Katrin tullessa sisään niin sitte tapahtukin. Päivi oli toinen paha. Muuten meni hyvin.

Pojat kanto Vaarin kirkkoon. Se oli tosi kaunista ja taas itkettiin. En tiiä itkinkö enemmän sitä tilaisuutta kun Vaaria. Nenäliinoja meni. Esko puhu kauniisti, Marke laulo kauniisti, se oli kaunis siunaustilaisuus.

Haudalla me kaikki lapsenlapset ja Simo heitettiin hautaan ruusut. Terhi luki siinä pienen runonkin. Aurinko paisto siihen tielle missä me kaikki omaiset seisottiin koko kukkien laskun ajan. Oli niin kuuma ja mulla alko tulla vähä huono olokin siinä.

Muistotilaisuus Uudessatuvassa oli oikeestaan ihan mukava. Näin paljo sellasia sukulaisia, joita en todella tienny olevan olemassakaan. Muisteltiin menneitä ja kuultiin paljon ajasta ennen meitä, kun isä oli pieni.

Vieraitten lähdettyä ysin maissa aletiin me purkaa pöytiä ja jakaa jäljelle jääneitä ruokia. Kello oli puol 11 kun tultiin viimein kotiin.


Suku on paras. Meillä on IHANA suku!